


Pienten kuntien ilmastotyö uuteen vauhtiin
PIKU-hanke edistää ilmastotekoja kunta- ja maataloussektoreilla koulutusten, neuvonnan ja työpajojen avulla Pienten kuntien työ on tärkeässä osassa, kun ilmastonmuutoksen etenemistä pyritään hillitsemään. Haasteena on kuitenkin usein resurssien puute. Koronapandemia...
Jätelakiuudistus
Uudistunut jätelaki tuo muutoksia toimialueen asuinkiinteistöjen jätehuoltoon Eduskunta on käsitellyt ja hyväksynyt hallituksen esityksen uudeksi jätelaiksi. Uusi jätelaki astui voimaan 19.7.2021. Uudistuksen tavoitteena on nostaa asumisessa ja palveluissa syntyvän...
Mukavia kohtaamisia kunnanviraston uudelleen avajaisissa
Kärkölän kunnanvirastolla järjestettiin 21.2.2022 klo 8-11 kunnanviraston ”uudelleen avajaiset”. Tarjolla oli kahvia, pullaa ja tietysti myös ämpäreitä! Historiallisen ensimmäisen Kärkölä-ämpärin sai ’’Lavanmäen lavastajanakin’’ tunnettu taiteilija Seija Hakala. Oli...
Työttömän työnhakijan asiointi muuttuu toukokuusta 2022 alkaen
Uusi asiakaspalvelumalli otetaan käyttöön toukokuusta alkaen samanaikaisesti kaikissa TE-toimistoissa ja työllisyyden kuntakokeiluun kuuluvissa kunnissa. Muutoksen myötä työnhakijoille tarjotaan aiempaa yksilöllisempää ja henkilökohtaisempaa palvelua. Tämä vaikuttaa...
Maksuttoman ehkäisyn kokeilu alle 25-vuotiaille
Kaikissa Päijät-Hämeen kunnissa alkaa keväällä kokeilu maksuttoman ehkäisyn tarjoamisesta alle 25-vuotiaille. Pilotti on määrä aloittaa 2. toukokuuta ja alkuvaiheen tavoitteena on saada ehkäisyvalmisteiden jakelun käytännöt toimiviksi. Ehkäisyvalmisteen...
Yhdistys- ja kulttuuritoimijakysely
Keräämme yhdistys- ja kulttuuritoimijoiden yhteystiedot yhteiseen rekisteriin kunnan sivuille. Rekisteri perustuu henkilöiden itsensä antamiin tietoihin ja henkilötietolain mukaiseen suostumukseen. Pyydämme uusia toimijoita lähettämään yhteystietonsa sekä...
Yritysneuvontaa yrittäjille ja yrittäjäksi aikoville
Kärkölän kunta tarjoaa yritysneuvontaa kärköläläisille yrityksille ja yrittäjäksi aikoville. Tarjoamme yrityksesi tarpeen mukaista palvelua räätälöidysti, etsien oikean henkilön yrityksesi avuksi. Palveluja ovat: Yritysten perustaminenYleinen...
Jätehuollon perusmaksun laskutus vuodelta 2022 alkamassa
Jätehuollon perusmaksun laskutus on alkamassa Salpakierto Oy:n toimialueella. Kevätkaudella lasku lähtee Heinolaan, Kärkölään, Orimattilaan, Sysmään ja Lahteen. Syyspuolella laskutusvuorossa ovat Padasjoki, Myrskylä, Pukkila, Hollola ja Asikkala. Jätehuollon...