Valitse sivu

Päijät-Hämeen Yrittäjät, Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy, SKAL ry ja Salpakierto Oy järjestävät yhteistyössä tilaisuuden jätekuljetuksista kiinnostuneille kuljetusyrityksille. Tilaisuus pidetään perjantaina 10.11.2023 klo 7.30-9.00 Hollolan Matkakeitaalla (Hopeakalliontie 2, Hollola). Tilaisuuteen on mahdollista osallistua joko paikan päällä tai Teamsin välityksellä.

Bio- ja pakkausjätteiden kuljetukset ovat jätelain nojalla jo siirtyneet tai siirtymässä lähiaikoina Salpakierron järjestämäksi. Kuljetukset on kilpailutettu julkisina hankintoina ja niihin on valittu kuljetusyritykset, jotka tyhjentävät asuinkiinteistöjen jätteet urakoimallaan alueella.

Sekalaisen jätteen kuljetukset siirtyvät toimialueella Salpakierron järjestämiksi huhtikuusta 2026 alkaen vaiheittain jätelautakunnan päätöksellä.

– Alamme kilpailuttaa sekajätteen kuljetuksia alkuvuodesta 2025, kertoo Salpakierto Oy:n toimitusjohtaja Johanna Rusanen. Kuljetusurakoita on tulossa kaikkien omistajakuntiemme eli 9 kunnan alueelle.

– Tavoitteenamme on saada toimialueelle uusia ja kaiken kokoisia kuljetusurakoitsijoita ja siksi kuljetusten kilpailutuksissa kiinnitetäänkin erityistä huomiota urakka-alueiden jakamiseen siten, että kaiken kokoisilla kuljetusyrityksillä on mahdollisuus osallistua tarjouskilpailuun ja laajentaa toimintaansa jätehuollon kuljetuksiin, jatkaa Rusanen.

– Toivotamme kaikki uusista liiketoimintamahdollisuuksista kiinnostuneet yritykset tervetulleeksi 10.11. järjestettävään tilaisuuteen kuuntelemaan ja keskustelemaan siitä, mitä liiketoimintamahdollisuuksia Salpakierron jätekuljetukset tarjoavat, sanoo Päijät-Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Heta Vihervirta-Vuontelo.

– On hyvä muistaa, että kilpailutuksiin tarjoavat yritykset saavat meiltä maksutonta hankintaneuvontaa. Tätä etua kannattaa hyödyntää, jatkaa Vihervirta-Vuontelo.

Tilaisuudessa esitellään Salpakierron tulevia jätekuljetushankintoja sekä kuullaan puheenvuorot jätehuoltokaluston erilaisista hankintavaihtoehdoista ja rahoitusmahdollisuuksista.

Tilaisuudessa kuullaan myös Pirkanmaalaisen kuljetusyrittäjän kokemuksia toimimisesta urakoitsijana kunnallisessa jätteenkuljetuksessa.

Tilaisuuteen ilmoittaudutaan oheisen linkin kautta paikan päälle tai etäosallistujaksi viimeistään 2.11.2023: bit.ly/jätekuljetusinfo1011

Tilaisuuden ohjelmaan voi tutustua täällä: https://salpakierto.fi/jatekuljetuksista-uutta-liiketoimintaa-tilaisuus-jatekuljetusurakoista-kiinnostuneille-yrityksille-10-11/

Lisätietoja antavat:
Salpakierto Oy, toimitusjohtaja Johanna Rusanen, puh. 040 087 7254
Päijät-Hämeen Yrittäjät ry, toimitusjohtaja Heta Vihervirta-Vuontelo, puh. 0400 854 995