Otsikko on lainattu Nina Rinteen kirjasta vuodelta 2021. Psykologinen turvallisuus luo edellytykset toimivalle vuorovaikutukselle, jossa jokainen organisaation jäsen uskaltaa kohdata toisensa avoimesti ja aidosti henkilöiden iästä, koulutuksesta, kokemuksesta ja muista tekijöistä riippumatta. Psykologinen turvallisuus tukee oppimista. Uutta tietoa tulvivassa työelämässä edellytys turvalliselle oppimiselle on virheet salliva ja niistä oppiva organisaatiokulttuuri. Psykologinen turvallisuus voi mahdollistaa myös laadukkaan ja pitkäkestoisen työuran kehittymisen. Työyhteisössä psykologisen turvallisuuden luominen on kaikkien yhteinen intressi riippumatta tehtävästä tai työuran kestosta.
Rinteen kirjassa puhtaan myös rohkeudesta, joka voi toteutua yksilössä, tiimissä ja koko organisaatiossa. Työyhteisössä rohkeus voidaan määritellä olevan uskallusta toimia ja tehdä päätöksiä epävarmuudesta tai jopa pelosta huolimatta. Moraalisena näkökulmana rohkeuteen on kyky toimia oikein vastustuksesta tai vastustuksen pelosta huolimatta. Meidän pitää voida luottaa siihen, ettei meitä tuomita, vaikka joku olisikin eri mieltä. Rohkeutta on myös puuttua ohjeistusta tai turvallisuutta rikkovaan tai vaarantavaan toimintaan Rohkeus vahvistuu turvallisessa työyhteisössä ja rohkeus vahvistaa työyhteisön turvallisuutta.
Kärkölän kunnassa on parin vuoden ajan kehitetty turvallista ja rohkeaa työyhteisöä kunnanvaltuuston hyväksymän kuntastrategian ohjaamana. Tänä vuonna talousarviotason sitovana tavoitteena on kehittää esihenkilötyötä ja järjestää esihenkilöille koulutusta sekä varata aikaa yhteiskehittämiseen. Yksi keskeinen teema esihenkilövalmennuksissa on työyhteisön psykologisen turvallisuuden kehittäminen. Henkilöstön hyvinvointia seurataan säännöllisesti työhyvinvointikyselyillä ja pulssikyselyillä. Palautetta voi antaa myös täysin anonyymisti sisäisen ilmoituskanavan kautta. Positiiviselle palautteelle ja kehitysideoille on käytössä myös omat kanavat.
Sananvapaus vai yksilön kunnioittaminen
Journalistiliiton verkkosivuilla julistetaan, että Suomessa on sananvapaus, joka on turvattu perustuslaissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Sananvapauteen kuuluu journalistiliiton mukaan myös kärjekkäiden tai jopa loukkaavien ilmaisujen esittäminen, kunhan ei ylitetä sitä, mitä voidaan pitää yleisesti hyväksyttävänä.
Sananvapaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mitä tahansa saa sanoa, kirjoittaa tai julkista lehden sivuilla, vaan sananvapauteen kuuluu vastuu. Perustuslaki turvaa myös meidän jokaisen kunniaa ja yksityistä elämää. Mutta kumpi on vahvempi oikeus; vapaus ilmaista ilman kestäviä perusteita tuntojaan ja julkaista ne valitsemassaan mediassa vai kohteena olevan yksilön kunnian ja yksityiselämän suojaaminen. Kuka päättää mikä on yleisesti hyväksyttävää yksilöön kohdistuvaa kärjekästä ja loukkaavaa ilmaisua?
Sisäasianministeriön verkkosivuilla kirjoitetaan, että avoimeen yhteiskuntaamme kuuluu, että viranomaisten toimintaa saa arvostella ja kritisoida. Tätä varten on olemassa kansalaisten oikeusturvan takaavat järjestelmät, kuten esimerkiksi mahdollisuus kantelun tekemiseen. Viranomaisen toimintaa voidaan arvostella eikä yksittäinen virkatoimen arvostelu ole maalittamista.
Muuttuuko sananvapauden asetelma tai täyttyykö maalittamisen tunnusmerkistö, jos organisaatio saa samalta toimijalta vastattavakseen toistuvasti oikaisupyyntöjä, valituksia ja kanteluita. Onko sillä merkitystä, lähetetäänkö sama sanavapauteen perustuva ilmaus usealle eri viranomaiselle joko yhtäaikaisesti tai peräkkäin sen mukaan oliko aiempi asian ratkaisu lähettäjän toivoma.
Milloin toiminnan voidaan arvioida olevan jatkuvaa häirintää, jonka tavoitteena on organisaatiota kohtaan tunnetun luottamuksen rapauttaminen tai työtään tekevien henkilöiden tarkoitushakuinen kuormittaminen. Tällainen toiminta ei kuulu avoimeen yhteiskuntaan.
Mitä rohkenemme tehdä
Miten meidän tulisi reagoida lukiessamme sanavapauteen perustuvia kirjoituksia paikallislehtien sivuilta ja sosiaalisen median palstoilta, joiden sisällön todenperäisyydestä tai kattavuudesta meillä ei voi olla varmuutta. Kohteena olevat eivät useinkaan katso perustelluksi tai yksinkertaisesti jaksa esittää vastinetta tai oikaisupyyntöä julkiseen kirjoitteluun tiedostaen, että asiaan liittyvä prosessi jatkuu vielä vuoden tai pari kunnes viimeinenkin viranomainen tai oikeusaste on tehnyt päätöksen tai antanut ratkaisun, johon ei saa enää valituslupaa. Ja tätä hetkeä odotellessa on käynnistynyt jo uusia prosesseja, joihin vastaaminen vie hallinnossa monen aikaa ja voimavaroja.
Kuntaliiton lakimies Kirsi Lamberg kirjoittaa Kuntaliiton sivuilla, että kokemus maalittamisesta ja siitä seuraava julkisuus vähentävät halukkuutta hakeutua julkisiin tehtäviin, esimerkiksi kunnan viranhaltijoiksi ja luottamushenkilöiksi. Lisäksi pitkään jatkunut tilanne voi sotkea, tai pahimmillaan jopa halvaannuttaa, koko organisaation toiminnan. Tästä on valitettavia esimerkkejä henkilöiden ja organisaatioiden näkökulmista.
Olin keväällä koulutustilaisuudessa, jossa kokenut hallintojuridiikan ammattilainen totesi, että kunnan viranhaltijat ja luottamushenkilöt näyttävät kuuluvan erityisryhmään, joiden tulee kestää yleisesti hyväksyttyä enemmän julkista arviointia ja tehtävien hoitoon liittyvää kohtuutonta painetta. Kuka haluaa ja jaksaa tehdä virkavastuulla julkista työtä, jos saa toistuvasti osakseen julkista arvostelua sekä tehtäväkseen perustella hallinnon toimivan lakien ja hyvän hallinnon mukaisesti.
Voiko hallintoa aktiivisesti arvioivien toimijoiden tavoitteena olla saada uupuvien henkilöiden tilalle itselleen mieleisemmät tai tarkoituksella vaikeuttaa hallinnon sujuvaa toimintaa omien intressien mukaan. Miten rohkean organisaation ja yhteisön tulisi asiassa toimia? Onko tässäkin yhteydessä hiljaisuus myöntymisen merkki?
Jouni Nieminen
kansliapäällikkö