Valitse sivu

Kärkölän kunnanvaltuusto on 9.12.2024 § 59 hyväksynyt Kärkölän kunnan ilmastosuunnitelman 2025–2029. Ilmastosuunnitelma tulee toimimaan kunnan tekemän kestävyystyön pohjana tulevina vuosina. Sen avulla kunnan ilmastotyö on määrätietoisempaa ja avoimempaa. Kärkölässä ilmastosuunnitelman valmisteluun kuului muun muassa erilaiset työpajat niin päättäjille, henkilöstölle kuin koululaisillekin sekä kyselyt eri sidosryhmille. Ilmastosuunnitelman valmistelusta tiedotettiin myös laajasti eri kanavissa.

Ilmastosuunnitelman tavoitteena on 80 %:n päästövähennys vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta. Tämä on sekä Kärkölän oma tavoite Hinku-kuntana, sekä koko maakunnan yhteinen tavoite. Suunnitelmassa on seitsemän teemaa: ilmastojohtaminen, energia ja kulutus, kestävä liikkuminen, kestävä ruokajärjestelmä, luonto ja maankäyttö, ilmastonmuutokseen sopeutuminen sekä viestintä ja ympäristökasvatus. Näiden teemojen alle on koottu toimenpiteitä, joille on suunniteltu vastuutahot ja joiden toteutumista kunnassa seurataan vähintään kaksi kertaa vuodessa.

Kärkölän yhtenä vahvuutena ilmastotyössä voisi jatkossa olla sijainti ratayhteyksien varrella. Nyt kehitettävät asuinalueet sijoittuvat lähijuna-aseman lähettyville. Kärkölän kasvihuonekaasupäästöjä on saatu vähennettyä lähivuosina erityisesti kaukolämmöntuotannon investointien kautta.

Ilmastosuunnitelmaa on tehty syksystä 2023 alkaen yhdessä kuuden muun Päijät-Hämeen kunnan kanssa. Työtä on koordinoinut Päijät-Hämeen liitto. Kärkölän lisäksi suunnitelmat on nyt hyväksytty Hartolassa, Hollolassa, Iitissä ja Padasjoella.

Kunnanvaltuustoissa esitetyn palautteen perusteella ilmastosuunnitelmat ovat tärkeitä entistä suunnitelmallisemmalle ja vaikuttavammalle työlle. Ilmastotyön teemoista keskustelua herättivät jo valmistelun aikana erityisesti kestävä ruokajärjestelmä sekä metsät. Kunnissa ehkä tutumpia teemoja ovatkin esim. energiatehokkuuden lisääminen, uusiutuva energia tai kestävä liikkuminen. Kunnan kestävyystyön kannalta on kuitenkin tärkeää kiinnittää entistä enemmän huomiota suorien päästövähennysten lisäksi toiminnan muihin vaikutuksiin, kuten luonnon monimuotoisuuteen ja asukkaiden hyvinvointiin. Suunnitelmatyön aikana tehdyissä kyselyissä mm. asukkaat, vapaa-ajan asukkaat ja kuntien henkilöstö nostivat esiin luonnon ja sen säilyttämisen merkityksen.

Kaikkien kuntien toimenpiteitä voi myös katsoa osoitteessa: ilmastosuunnitelmat.paijat-hame.fi

Lisätiedot: Johanna Sallmén, ympäristösihteeri, 044 770 2203, johanna.sallmen(a)karkola.fi