Päijäthämäläiset toimijat ovat lähteneet hienosti mukaan kuntien ja Päijät-Hämeen liiton tarjoamaan Ilmastokumppanuuteen. Syksyllä 2021 aloittaneeseen verkostoon on lähtenyt yhteensä 44 toimijaa: 2 maatilaa, 4 yhdistystä ja 38 yritystä. Kaikkiaan Ilmastokumppaneita on 61, kun mukaan lasketaan Lahden aiemmat kumppanit (vuodesta 2015). Kaikista kunnista ollaan mukana, kärjessä Lahti, Hollola ja Sysmä. Ilmastokumppanit ovat pääsääntöisesti pk-yrityksiä, neljäsosan toimialana on majoitustoiminta.
Ilmastokumppanuuteen mukaan lähtemisen syitä on erilaisia. Opinnäytetyön osana tehdyssä kyselyssä Ilmastokumppanit nostivat tärkeimmiksi ilmastotyön tekemisen, ympäristömyönteisen imagon sekä liittymisen helppouden. Positiivinen näkyvyys ja yritystoiminnan ympäristöystävällisyyden kehittyminen ovat kärkipäässä hyödyistä, mitä vastaajat odottavat saavansa kumppanuudelta. Yritykset määrittelevät itse omat ilmastotavoitteensa sekä päästövähennystoimensa alkukartoituksen pohjalta. Ilmastokumppaneiden asettamista tavoitteista iso osa liittyy ympäristö- ja ilmastoasioiden selvittämiseen ja/tai huomioimiseen sekä niistä viestimiseen ja energiateemoihin (energiansäästö, uusiutuva energia).
”Ilmastokumppanuus on konkreettisia tekoja, mutta myös strategisia valintoja. Osalle Ilmastokumppanuus tuo järjestelmällisyyttä ilmastotyöhön, kun asiat käydään läpi ja asetetaan tavoitteita, sekä seurataan niiden toteutumista. Osa on jo pidemmällä ilmastotyössä, he toimivat hyvinä esimerkkeinä muille.”, summaa projektikoordinaattori Johanna Snell.
Ilmastokumppanuus-verkoston kehitys on aluillaan. Kumppaneille ja muille yrityksille on järjestetty tilaisuuksia, teemoina mm. hiilikädenjälki, rahoitus, energia, varautuminen, kestävä liiketoiminta. Koronan takia suurin osa oli verkossa. Syyskuun puolivälissä kumppanit pääsivät tapaamaan toisiaan. Tilaisuuden teemana oli teolliset symbioosit ja yhteistyön synnyttäminen. Teolliset symbioosit voi olla muutakin kuin suuren mittaluokan synergiaa isojen teollisuusyritysten kesken, se voi olla resurssien jakamista pienemmässä mittakaavassa. Yritykset voivat jakaa tiloja, kuljetuksia, osaamista, sivuvirtoja ym.
”Hankkeen toiminta ja henkilöstö on ollut erittäin hyvänä moottorina sekä tukena kunnan oman ilmastokumppanuustyön aloittamisessa ja kehittämisessä. Olemme pystyneet näin luomaan hyvän pohjan jatkuvalle toiminnalle.”, mainitsee Hollolan elinkeinopäällikkö Sari-Anna Vilander. Lisäksi hän kertoo seuraavasta Hollolan Ilmastokumppanuus-sitoumustilaisuudesta, jossa mukaan verkostoon lähtee seitsemän uutta yritystä.
Ympäristöministeriön rahoittama Ilmastokumppanuus – Kunnat ja yritykset hanke on loppumaisillaan, mutta toimintamalli jää elämään kunnissa. Jatkossakin mukaan toivotaan erilaisia toimijoita, jotta verkosto saadaan eläväksi. Ole yhteydessä Kärkölän yhteyshenkilöön Riitta Hyytiäiseen (riitta.hyytiainen(a)karkola.fi, 044 770 2235) ja lähde mukaan Ilmastokumppaniksi!
Yhteenvedosta (pdf) voit katsoa mitä Ilmastokumppanuus-hankkeessa on tehty.
Lisätiedot
Ilmastokumppanuus-sivut
Kuntien yhteyshenkilöt
Johanna Snell, johanna(a)paijat-hame.fi, p. 044 077 3637
Sari-Anna Vilander, sari-anna.vilander(a)hollola.fi, p. 044 780 1298