Valitse sivu

Järvelän jätevedenpuhdistamolle valmistuva uusi esikäsittelyrakennus on saavuttanut harjakorkeutensa. Harjannostajaisia vietettiin marraskuussa hankkeella työskentelevien ja kutsuvieraiden kesken. Tilaisuudessa kuultiin puheita sekä nautittiin urakoitsijan tarjoamasta herkullisesta ruuasta. 

Kärkölän kunnan kansliapäällikkö Jouni Nieminen totesi puheessaan siirtoviemärihankkeen ja uuden laitoksen rakentamisen olevan Kärkölän kunnan mittakaavassa taloudellisesti sekä asukasmäärään nähden isoja ponnistuksia, joilla varmistetaan toimiva ja luotettava vesihuolto kuntalaisille. Hän myös kiitti urakan sujuvasta etenemisestä hankkeen hyviä yhteistyökumppaneita sekä toivotti voimia loppurutistukseen. 

Uuden laitoksen arvioidaan valmistuvan maaliskuun 2024 lopulla. 

Uusi energiatehokas laitos käyttöön alkukesästä 2024 

Kärkölä-Herrala siirtoviemärilinjasta on valmistunut joulukuun alkuun mennessä yli 60 % ja hanke etenee aikataulun mukaisesti. Kokonaisuudessaan siirtoviemärilinjasta tulee n. 16 km pitkä. 

– Talvi tuli hiukan yllättäen, mutta sillä ei ole vaikutusta hankkeen valmistumisaikatauluun, toteaa Kärkölän kunnan tekninen johtaja Emilia Lehikoinen. 

Siirtoviemärihankkeen tavoitteena on muun muassa energiatehokas laitos ja positiiviset ympäristövaikutukset. Painesiirtoviemärin ja uuden laitoksen rakentaminen ovatkin osa kestäviä ratkaisuja, jotka mahdollistavat Hinku-verkoston (Hiilineutraalien kuntien verkosto) tavoitteiden saavuttamista osana Kärkölän kunnan muita ilmastotekoja. 

Paineviemärin rakennusvaiheen arvioidaan valmistuvan maaliskuussa 2024 ja koko hankkeen arvioitu valmistumisaika on toukokuun lopulla 2024.

www.karkola.fi/siirtoviemari

Keleillä ei ole suurta vaikutusta siirtoviemärilinjan kaivutöiden etenemiseen. (Kuvat: Erkkiheikkilä Oy)