Valitse sivu

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin (VATE) kokoontui keskiviikkona 11.8.2021 ensimmäistä kertaa. Väliaikainen valmistelutoimielin vastaa hyvinvointialueen toiminnan ja hallinnon käynnistymisestä siihen saakka, kunnes vaaleilla valittu aluevaltuusto aloittaa toimintansa maaliskuussa 2022.

Valmistelutoimielimen puheenjohtajana toimii hyvinvointiyhtymän toimitusjohtaja Marina Erhola ja varapuheenjohtajana Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen.

– Tämä uuden hyvinvointialueen ensimmäinen kokous tuntuu suorastaan historialliselta, sillä vihdoinkin kauan suunniteltu sote-uudistus todella toteutuu. Muutos on merkittävä niin valtakunnallisesti kuin Päijät-Hämeenkin kannalta, ja meillä on täällä mahdollisuus onnistua muutoksessa erinomaisesti, Erhola toteaa.

VATEn jäsenet on valittu uuden hyvinvointialueen valmistelun osapuolten virkamiehistä. Alueen kuntapäättäjistä koostuva poliittinen seurantaryhmä seuraa ja arvioi tiiviisti valmistelun etenemistä.

Väliaikaishallinnossa alueen kuntia edustavat kaupunginjohtaja Pekka Timonen, Lahti, kaupunginjohtaja Jari Parkkonen, Heinola, kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki, Sysmä, hyvinvointijohtaja Kristiina Hämäläinen, Orimattila. Varajäseninä ovat kunnanjohtaja Päivi Rahkonen, Hollola, kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka, Asikkala, kaupunginjohtaja Osmo Pieski, Orimattilan kaupunki sekä kunnanjohtaja Petri Koivula, Padasjoki.

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymästä VATEssa ovat toimitusjohtaja Marina Erhola, talousjohtaja Antti Niemi, henkilöstöjohtaja Erja Saari, toimialajohtaja Jukka Santala sekä hallintojohtaja Veli Penttilä. Varajäseninä ostopalvelujohtaja Ismo Rautiainen, talouspäällikkö Paula Ryynänen, henkilöstöpäällikkö Anu Salmela, konserni- ja yhteyspäällikkö Timo Louna sekä hallintopäällikkö Sari Lahti.

Päijät-Hämeen pelastuslaitosta edustaa pelastusjohtaja Jari Hyvärinen, varajäsen hallintopäällikkö Merja Saasmo ja Eteva kuntayhtymää toimitusjohtaja Marika Metsähonkala, varajäsen talousjohtaja Sampo Salo.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue vastaa alueen kaikkien kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen, pelastustoimen sekä koulukuraattori ja -psykologipalvelujen järjestämisestä 1.1.2023 alkaen.

Väliaikaishallinto verkkosivuilla: Hyvinvointialueen väliaikaishallinto (VATE) – Päijät-Sote (paijat-sote.fi)

Lisätietoa väliaikaishallinnon tehtävistä: Usein kysyttyä väliaikaisesta valmistelutoimielimestä – (soteuudistus.fi)

Lisätietoja: VATEn puheenjohtaja Marina Erhola, 040 183 4295