Valitse sivu

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän valmiutta päätettiin perjantaina nostaa alueen heikentyneen koronavirustilanteen takia. Viimeisen kolmen viikon kuluessa tartuntamäärät ovat olleet nousussa lähes päivittäin. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä suhteellisen suuri määrä eli 11 koronaviruspotilasta. Heistä yksi on tehohoidossa.

Valmiuden nosto mahdollistaa kiireettömän toiminnan vähentämisen, jos työvoimaa ja muita resursseja tarvitaan enenevässä määrin koronaviruspotilaiden hoitoon. Valmiuden nostoon kuuluu myös häiriötilanteen hallintaan liittyvä tehostettu johtaminen. Muut sosiaali- ja terveyspalvelut pyritään tuottamaan mahdollisimman normaalisti, vaikka yhtymä siirtyy tehostettuun valmiuteen.

– Valmiuden nostoa ei voi tehdä kevyin perustein, koska siitä seuraa aina muun muassa päivystämiseen liittyvää henkilöstön kuormitusta. Tämän hetken tietojen valossa valmiutta on kuitenkin välttämätöntä nostaa. Kyseessä on varotoimenpide, jolla varaudumme tilanteen heikkenemiseen, ja se antaa meille lisää toimintavaltuuksia ja joustavuutta muun muassa resurssien suuntaamisen suhteen, sanoo yhtymän toimitusjohtaja Marina Erhola.

Yhtymä tiedottaa koronatilanteesta voimassa olevan käytäntönsä mukaisesti verkkosivuillaan phhyky.fi/koronavirus ja sosiaalisen median kanavissaan joka päivä klo 12:een mennessä, myös viikonloppuisin. Tiedotamme lisäksi erikseen, jos annamme uusia ohjeita ja suosituksia tai tiedottamiseen on muu terveysturvallisuuteen liittyvä syy.

Suomessa on voimassa poikkeusolot, ja tartuntatautilakiin on äskettäin tehty terveysturvallisuutta varmistavia muutoksia muun muassa julkisten tilojen osalta. Yhtymän alueella koronayhteistyöryhmä arvioi jälleen maanantaina tarvittavia lisärajoituksia ja -suosituksia. Tällä hetkellä yhtymällä on riittävä valmius koronapotilaiden hoitoon.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alue siirtyi koronaepidemian leviämisvaiheeseen uudelleen viime viikon maanantaina.