
Kuntalaisia palkittiin Kärkölä-päivässä
Perinteikästä Kärkölä-päivää vietettiin jälleen kerran Huovilan puiston upeissa puitteissa sunnuntaina 16.8.. Koronapandemian aiheuttaman poikkeustilan takia Kärkölä-päivä siirrettiin tänä vuonna kesäkuulta elokuulle. Päivän ohjelmaan kuului mm. musiikkia, Kärnäpään...Matkustaminen ja koronaviruspandemia
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tiedottaa: Matkustusta rajoitetaan, kun se on välttämätöntä tartuntatautitilanteen aiheuttaman vakavan uhan takia. Hallitus on linjannut, että rajoituksista voidaan luopua, jos maan uusien tartuntojen määrä on enintään 8...
Pop Koronaa tanssittiin Kärkölässä
Kärkölän Yhtenäiskoulu potkaisi lukukauden vauhdikkaaseen alkuun keskiviikkona 12.8. Koulun oppilaat ja melkoinen joukko kunnan työntekijöitä kokoontui tanssimaan Aira Samulinin koreografioimaa Pop Korona -tanssia koulun urheilukentälle. Koulun Instagram-tililtä...
Liikuntahallin työmaatilanne
Rakentaminen etenee liikuntahallin työmaalla suunnitellusti ja runkoasennukset ovat käynnissä. Noin kolmen viikon kuluttua alkaa julkisivujen asennus. TyömaatiedoteKoronaviruspandemian vaikutukset varhaiskasvatuksen järjestämiseen
Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ovat päivittäneet 4.8. ja 10.8.2020 suosituksia, joita noudattamalla lähiopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa voidaan vähentää mahdollisia koronavirustartuntoja ja rajata altistumisia....Hämeen TE-toimisto tiedottaa
Hämeen TE-toimiston toimipaikoissa voi asioida taas normaalien aukioloaikojen puitteissa. Aulapalvelut on avattu kaikissa toimipaikoissamme 10.8.2020. Aulapalveluissa asiakkaita opastetaan työnhakuun liittyvissä kysymyksissä, ohjataan sähköisten palveluiden käytössä...