PIKU-hanke edistää ilmastotekoja kunta- ja maataloussektoreilla koulutusten, neuvonnan ja työpajojen avulla
Pienten kuntien työ on tärkeässä osassa, kun ilmastonmuutoksen etenemistä pyritään hillitsemään. Haasteena on kuitenkin usein resurssien puute. Koronapandemia on myös hidastanut ilmastotoimien etenemistä kunnissa. Päijät-Hämeen pienet kunnat saavat nyt uudesta hankkeesta vauhtia ilmastotyön edistämiseen. Helmikuussa 2022 alkaneessa ja vuoden 2023 kesään asti jatkuvassa hankkeessa työskentelee täysipäiväisesti ilmastokoordinaattori. Hankkeessa ovat vahvasti mukana Hollola ja Asikkala, joissa kartoitustyötä tehdään ja ratkaisuja pilotoidaan. Hankekuntien joukkoon kuuluvat myös Iitti, Kärkölä ja Padasjoki. Pienten kuntien ilmastotyö uuteen vauhtiin eli PIKU-hankkeessa toimitaan yhteistyössä Päijät-Hämeen liiton ja muiden alueellisten toimijoiden kanssa.
Hankkeessa kartoitetaan aluksi kuntien ilmastotyön tilannetta ja pullonkauloja ja järjestetään tämän kartoitustyön perusteella kunnan eri toimialoille suunnattuja täsmäkoulutuksia ja työpajoja syksyn ja talven 2022 aikana. Hanke edistää yhteistyötä kuntien välillä, kun kunkin sektorin työntekijät pääsevät vaihtamaan kokemuksiaan toimivista käytännöistä päästöjen vähentämiseksi. Hankkeen aikana myös kartoitetaan lisärahoituksen mahdollisuuksia kunnissa tunnistettuihin tarpeisiin ja avustetaan tarvittaessa rahoitushakemusten teossa. PIKU-hankkeeseen kuuluu myös maatalousosio, jossa yhteistyössä maataloussektorin toimijoiden kanssa edistetään hiiltä sitovia käytäntöjä maanviljelyksessä.
Lisätietoja:
ilmastokoordinaattori Taina Peltonen
Pienten kuntien ilmastotyö uuteen vauhtiin (PIKU) -hanke
taina.peltonen(a)hollola.fi
044 7801 736