Teksti: Eerika Lepola
Kesäni elinvoima-assistenttina
Sähkönjakeluyhtiö Caruna auttoi kuntia palkkaamaan kesätyöntekijöitä kesänä, jolloin kesätöiden saaminen vaikeutui koronapandemian myötä. Kärkölä nappasi tästä mahdollisuudesta kopin ja palkkasi minut kolmeksi kuukaudeksi elinvoima-assistentin työsuhteeseen. Caruna edellytti työntekijöiltä osallistumista #Duunienergiaa -kampanjaan, jonka keskeinen idea on, että kesätyöntekijät postailevat työstään kuvia esimerkiksi Instagramiin kyseisellä hashtagilla ja tuovat sitten esiin positiivisia asioita kunnastaan. Itse perustin Instagram-, Facebook- ja YouTube tilin pystyäkseni saavuttaa mahdollisimman laajan yleisön. Työhöni kuului kuitenkin paljon muutakin kuin somettamista.
Ensimmäiset kolme viikkoa työskentelin Huovilan puiston kahvilassa myyden jäätelöä, kahvia ja leivonnaisia, kuten pullaa. Päivät kahvilassa kuluivat yllättävän nopeasti, sillä mikäli asiakkaita ei ollut palveltavana, käytin aikaani lukemalla ylioppilaskirjoituksiin. Seuranani oli myös toinen työntekijä, joka vastasi kahvilan puhtaudesta arkipäivinä, joten yksin ei tarvinnut olla kuin lauantaisin. Aurinkoisina päivinä puisto veti ihmisiä puoleensa, kun taas sadesäällä oli hiljaisempaa. Ihastuin sateen ropinaan tunnelmallisessa kahvilassa, josta sainkin idean ensimmäiseen Kärkölä aiheiseen videooni, joka löytyy edelleen YouTubesta nimellä ”Sadepäivä Kärkölässä”.
Videoiden tekeminen Kärkölästä olikin kesätyöni parhaimpia puolia. Niiden toteuttaminen oli hauskaa ja tulikin aika luonnostaan, olenhan ennenkin viihtynyt Kärkölän maisemissa. Etenkin luontokohteissa, kuten Myllykylän laavulla, Sirkkosuolla ja Lappilan vanhalla louhoksella tuli vierailtua tänäkin kesänä useampaan otteeseen, joten muutaman videon nappaaminen retken aikana ei aiheuttanut ongelmia. Facebookissa päivitin puuhailujani, ja sieltä sainkin mitä toivoin: palautetta toiminnastani. Pääosin palaute oli kannustavaa ja kiittelevää, tai muutoin rakentavaa. Joku mainitsi palautteessaan, että Huovilan puiston olisi tullut näkyä enemmän tekemissäni videoissa sekä muissa postauksissa. Yksi ajatuksistani näitä tehdessä oli kuitenkin tuoda esille sellaisia kohteita Kärkölästä, joita ei ole huomioitu vielä yhtä paljon mediassa.
Kesäkuun lopusta eteenpäin pääsin tekemään töitä kaikenikäisten kanssa, sillä aloin ohjaamaan liikuntahetkiä sekä lapsille että aikuisille. Tämän lisäksi työhöni kuului kesän aikana asiointipalvelussaauttaminen, jonka tarkoituksena oli mahdollistaa elintarvikkeiden turvallinen saatavuus ikäihmisille sekä riskiryhmiin kuuluville koronan aikana. Kolmesta neljään kertaan viikossa ulkoilin apua tarvitsevan ikäihmisen kanssa. Ikäisteni kanssa työskentelin ohjatessani heitä omiin kesätöihinsä, kuten kahvilan puhtauden ylläpitoon sekä urheilukentällä urheiluvälineiden lainaustoimintaan.
Työ kaiken kaikkiaan on ollut erityisen opettavaista ja mukavaa. Työt ovatkin tuntuneet ennemmin siltä, että niitä ”saa” kuin että olisi ”pakko” tehdä. Varsinkin työssä tapaamieni ihmisten myötä tuli olo siitä, että töiden tekeminen voi oikeasti olla kivaa, vaikka kaikessa onkin aina puolensa. Työtehtäviini perehdytys oli riittävää ja kaikkea ei tarvinnut osata heti. Kokemus riittävästä osaamisesta kasvoi kesän myötä, josta olikin hyötyä etenkin silloin, kun otin vastaan lomailevien työntekijöiden puheluita.
Puheluiden vastaanottamisen myötä minulle valkeni myös se, miten tympeästi kunnan työntekijöille ajoittain puhutaan. Vaikken kerennyt ottamaan edes paria kymmentä puhelua vastaan, tuli minulle vastaan puheluita, joissa huudettiin ja syytettiin asioista, joihin kunta, saatika minä, en voinut vaikuttaa. Tähän olin törmännyt myös aiemmin kotona kuullessani jonkun huutavan puhelimessa isälleni, joka toimii kunnan luottamustehtävissä. Näiden kokemusten myötä heräsi ajatus siitä, että jokaisen pitäisi tehdä elämässään edes kerran asiakaspalvelutyötä ja muistaa puhelimen toisessa päässäkin olevan ihminen.
Vuoden 2020 kesä on ehdottomasti ollut yksi parhaista, eikä jälkeenpäin ajateltuna haittaa ollenkaan, etten varsinaista kesälomaa ehtinyt viettää. Kesän aikana otin askeleen kohti aikuisuutta ja opin paljon uutta itsestäni, mutta myös Kärkölästä. Erään merkityksellisen seikan huomasin suhtautumisessani kotikuntaan: nykyään kun kysytään mistä olen kotoisin, en vastaa ”läheltä Lahtea” vaan ”Kärkölästä”.