Kärkölän uusiutuvan energiantuotantoalueiden selvitystyö valmistui lokakuussa 2024 ja hankeen loppuraportti on ollut marraskuussa teknisen lautakunnan käsiteltävänä. Selvityksen tavoitteena on mahdollistaa tuulivoimaloiden ja aurinkovoimaloiden sijoittuminen Kärkölän alueelle selvitettyyn tietoon perustuen. Soveltuvat alueet ovat yleispiirteisiä rajauksia, jotka jättävät tarkemmin tutkittavien reunaehtojen puitteissa liikkumavaraa varsinaisen hankkeen sijoittumiselle.
Selvityksen valmistelun aikana on kuntalaisten ja päätöksentekijöiden osallistamiseksi pidetty energiatyöpaja 2.4.2024, valtuustoseminaari 26.8.2024 sekä yleisötilaisuus selvityksen tuloksista 26.9.2024. Lisäksi hankkeen pohjalta toteutettiin internet -pohjainen kysely 29.8.-12.9.2024. Kyselyssä halukkaat saivat ilmaista mielipiteensä aurinko- ja tuulivoimasta yleisesti, sekä ottaa kantaa selvityksissä esille nousseisiin potentiaalisiin alueisiin.
Kärkölän alueelta tunnistettiin yhteensä 14 potentiaalista aurinkovoima-aluetta ja 3 potentiaalista tuulivoima-aluetta. Toimivan kokonaisuuden luominen edellyttää kokonaisharkintaa ja erilaisten intressien yhteensovittamista. Yksittäisen hankkeen suunnittelun yhteydessä on teetettävä tarvittavat selvitykset ja tutkittava yksityiskohtaisesti olosuhteet sekä hankkeen vaikutukset. Selvitys on yksi osayleiskaavanpäivitystyön taustaselvityksistä.
Selvitykseen Kärkölän kunta sai Ympäristöministeriöltä avustusta vihreän siirtymän investointihankkeiden edistämiseksi. Selvitykseen voit tutustua tarkemmin Vireillä olevat yleiskaavatyöt -sivulla tai tästä.