Valitse sivu

Kärkölän kunta on saavuttanut merkittävän virstanpylvään Unicefin hyväksyessä kunnan Lapsiystävällinen kunta -mallin mukaisen toimintasuunnitelman. Kunta allekirjoitti sitoumuksen Unicefin kanssa maaliskuussa 2023. Nyt hyväksytty suunnitelma auttaa tekemään lasten hyvinvoinnin kannalta oikeita ratkaisuja arjen palveluissa ja kunnan hallinnossa, erityisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten oikeuksien toteutumiseksi.

Syksyllä 2023 alkanut nykytilan kartoitus valmistui alkuvuodesta 2024. Kartoitus pohjautui mallin lapsenoikeusindikaattoreihin ja kuntakohtaiseen tietoon lasten ja nuorten hyvinvoinnista sekä heiltä kerättyyn kokemustietoon. Lapset ja nuoret nostivat esiin tärkeitä asioita kuten kerhotoiminnan, vapaa-ajanviettomahdollisuuksien, yhteisöllisyyden, suvaitsevaisuuden ja osallisuuden parantamisen sekä leikkipuistojen ja muiden vapaa-ajanviettopaikkojen kehittämisen.

Kartoituksen pohjalta laadittiin toimintasuunnitelma, joka kattaa laajasti kunnan eri toimialueet. Tavoitteiden saavuttamiseksi suunnitellut toimenpiteet on valmisteltu Lapsiystävällinen kunta -koordinaatioryhmässä ja täydennetty Unicefin palautteen perusteella. Hyväksynnän myötä Kärkölän kunta aloittaa suunnitelman toteutuksen.

Kärkölän kunta haluaa kehittämistyöllä erityisesti vahvistaa lasten oikeuksien toteutumista, lapsivaikutusten arviointia kunnallisessa päätöksenteossa, vanhemmuuden tukemista, lasten ja nuorten osallisuutta, ilmastonmuutokseen varautumista sekä elinympäristön viihtyisyyttä. Tavoitteena on saavuttaa pitkäkestoisia muutoksia Lapsiystävällinen kunta -mallin periaatteiden mukaisesti.

Toimintasuunnitelman toteutumista seurataan ja arvioidaan säännöllisesti koordinaatioryhmän toimesta ja vuosittaisissa seurantatapaamisissa Unicefin edustajien kanssa. Tavoitteiden toteuduttua Unicef voi myöntää kunnalle Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen noin kahden vuoden kehittämistyön jälkeen.

Toimintasuunnitelman tavoitteet

  1. Kunnan viranhaltijat, työntekijät, luottamushenkilöt ja keskeiset sidosryhmät on perehdytetty lapsen oikeuksiin. Lapsen oikeudet ovat osana kunnan perehdytysohjelmia.
  2. Lapsivaikutusten arvioinnin (LAVA) käyttöönoton ja systemaattiseen toteuttamisen tueksi on kunnassa käytössä selkeät ohjeistukset. Lapsivaikutusten arviointia tekee yhdessä pätevien ammattilaisten joukko.
  3. Kunnan (lapsi- ja perhe) palvelut tarjoavat tukea vanhemmuuteen. 
  4. Kunnassa on edustuksellisten osallisuusrakenteiden lisäksi muita osallisuutta edistäviä rakenteita, jotka mahdollistavat lasten ja nuorten näkemysten esiintuomisen eri ikäkausina. Näkemykset otetaan huomioon palveluita suunniteltaessa ja kehitettäessä.
  5. Kunta vähentää kasvihuonekaasupäästöjään systemaattisesti ja varautuu muuttuvaan ilmastoon sekä huomioi lapset ilmastotyössään.
  6. Kehitetään kunnan leikkipuistoja ja vapaa-ajanviettopaikkoja. Tavoitteena sellaiset julkiset tilat, mitkä vastaavat lasten ja nuorten tarpeita siten, että julkiseen tilaan käytetyt määrärahat lisäävät lapsiystävällistä ja tehokasta tilojen käyttöä sekä tukevat tasa-arvoa, osallisuutta ja liikkuvaa elämän tapaa.

Kunnan leikkipuistojen ja vapaa-ajanviettopaikkojen kehittäminen on valittu tavoitteeksi yhdessä lasten ja nuorten kanssa nykytilan kartoituksessa kuultujen näkemysten pohjalta. Tavoitteen toteutumista seurataan ja arvioidaan säännöllisesti yhdessä lasten ja nuorten kanssa.

Kohti tunnustusta

Kärkölän kunnalla on nyt Unicefin virallinen hyväksyntä toimintasuunnitelmalle, joka täyttää Lapsiystävällinen kunta -mallin vaatimukset. Toimenpiteillä on toteutuessaan merkittäviä vaikutuksia lasten ja nuorten oikeuksien toteutumiselle Kärkölässä. Kunta pyrkii saavuttamaan Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen syksyyn 2026 mennessä ja jatkaa työtään lasten hyvinvoinnin edistämiseksi myös sen jälkeen.

Voit seurata Lapsiystävällinen kunta työn etenemistä ja ajankohtaisia kuulumisia Kärkölän kunnan kotisivuilla Ajankohtaista-osiossa sekä www.karkola.fi/lapsiystavallinen-kunta

Lisätietoja:

Sanna Nevalainen, hyvinvointikoordinaattori, LYK-kuntakoordinaattori, 044 770 2173, sanna.nevalainen(a)karkola.fi