Valitse sivu

Ikäihmisten yhteisöllisen asumisen talo alkaa rakentumaan Järvelän keskustaan Ruukintielle. Kunnanhallituksen tehtyä päätöksen tontinluovutuksen suunnitteluvarauksesta, antaa se alkusysäyksen tulevalle rakennuttajalla talon suunnittelemiseksi. Rakentamisen rahoituksen tulisi järjestyä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselta. Suunnitteluvarauksen prosessin loppupäässä on varmistunut rahoitus, valmis suunnitelma ja aikataulu valmiille kohteelle.

Vuoden 2021 kesällä lähetettiin kaikille kunnan 1162 yli 65-vuotiaille asukkaalle kysely, jolla pyrittiin selvittämään ikäihmisten muuttohalukkuutta omasta kodista sekä minkälainen asumismuoto tulevaisuudessa kiinnostaa. Kysyttiin myös, mitä kaikkea asumisessa tulisi olla, jotta hyvä arki toteutuisi. Tällä kyselyllä ikääntyneitä osallistettiin kunnan tulevaisuuden asumisratkaisujen kehittämisessä. Vastauksia palautui 567 ja vastausprosentti oli huikeat 49.

Suuri kiinnostus osallistua kyselyyn osoitti selvästi tarpeen uusille asumisratkaisuille ikäihmisten asumisen suhteen. Osallistamista jatkettiin, koronaviivästyksistä huolimatta, maaliskuussa pidetyllä palvelumuotoilutyöpajalla. Työpajan lähes 40 osallistujaa suunnittelivat itselleen sopivaa asumisen ratkaisua ja näin auttoivat raamittamaan niitä reunaehtoja, joita tulevassa toteutuksessa tulee ottaa huomioon.

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä on omalta osaltaan ollut mukana edistämässä tulevaa ikäihmisten yhteisöllistä vuokra-asumista joustavan palveluasumisen hankkeellaan. JOPA-hanke on tehnyt tiivistä yhteistyötä Eloisaa – asumista senioreille Kärkölässä -hankkeen kanssa tavoitteena parantaa tulevaisuuden ikäihmisten asumisen ratkaisuja. Aiesopimus Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä/Päijät-Hämeen hyvinvointialue kanssa kohteen toteuttamiseksi saatiin valmiiksi syyskuussa.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen rahoituksella pyritään varmistamaan vuokra-asumisen kohtuullisuus talossa, kuitenkaan tinkimättä asumisen laadusta, yhteisöllisyydestä ja vaadituista esteettömyyden ratkaisuista. Tarkoitus on tarjota vähintään 25 uutta kotia edesauttamaan Kärkölän seniorikansalaisten asumista.

Kärköläläisten ikäihmisten aktiivisuus ja halu osallistua itseään koskevaan asumisen ratkaisun suunnitteluun sekä päätöksentekoon on erinomainen esimerkki siitä, miten toteutuksen tulee lähteä aidosta tarpeesta ja kehittämistä tehdään alhaalta ylöspäin. Kun tekeminen nyt konkretisoituu, huolehditaan siitä, että voimme kaikki olla ylpeitä lopputuloksesta.

Matti Skyttä
kehityspäällikkö