Valitse sivu

Hävikkiviikko kannustaa ihmiset kiinnittämään huomiota ruokahävikkiin ja muuttamaan omaa käyttäytymistään ruokahävikin vähentämiseksi. Salpakierto on järjestänyt Hävikkiviikkoon liittyen jo useana vuonna ruokahävikkiaiheisen Ruoka ei kuulu roskikseen -kampanjan alakouluille. Kampanjan kunniaksi koulut ovat saaneet Salpakierrolta materiaaleja, jotka ovat oppilaiden luettavissa ja katseltavissa koulujen ruokaloissa. Lisäksi Salpakierron nettisivuilla on hävikkiruoka-aiheisia lisätehtäviä oppilaille.

Osallistu hävikkiviikkoon aktiivisesti vähentämällä omaa ruokahävikkiäsi sekä jakamalla tietoa omassa lähipiirissäsi! Ruokahävikkiä voi vähentää monilla tavoilla, joista tässä muutama esimerkki:

  • Suunnittele ruokaostokset huolellisesti
  • Osta omaan kotitalouteen sopivia pakkauskokoja
  • Säilytä ruoka-ainekset ohjeiden mukaisesti
  • Käytä ruuantähteet hyödyksi keittiössä
  • Ota lautaselle vain sen verran ruokaa, minkä aiot syödä
  • Luota aisteihisi (haista ja maista!), kun tuotteen parasta ennen -päiväys lähestyy tai on mennyt yli

Jos ruokahävikkiä kuitenkin syntyy, tulee ruoka poistaa pakkauksestaan ja lajitella biojätteeseen. Biojäte kannattaa aina lajitella erikseen. Lajitellusta biojätteestä saadaan biokaasua ja multaa. Pakkausjätekin on tärkeää kierrättää. Elintarvikkeiden muovipakkaukset lajitellaan muovipakkauksiin, kartonkiset kääreet kartonkipakkauksiin jne. Lajitteluohjeet löydät osoitteesta jätehaku.fi.

Ympäristöviikkoa vietetään 19.-25.9.2022

Heti Hävikkiviikon jälkeen vietetään seudullista Ympäristöviikkoa luonnon monimuotoisuus teemalla. Ympäristöviikolla järjestetään erilaisia ympäristöaiheisia tapahtumia Lahdessa sekä lähikunnissa. Ympäristöviikon päätapahtuma, Ympäristökylä, järjestetään viimevuotiseen tapaan Lahden torilla lauantaina 24.9. klo 11–14. Lisätietoa Ympäristöviikon tapahtumista löytyy osoitteessa https://www.lahti.fi/vapaa-aika/tapahtumat/ymparistoviikko/