Päijät-Häme
Päihdetilannekysely toteutetaan 9.9.-13.10.2019 kaikissa Päijät-Hämeen kunnissa sekä Iitissä, Myrskylässä ja Pukkilassa. Kyselyllä kartoitetaan kunnan asukkaiden päihteisiin, tupakka- ja nikotiinituotteisiin (savukkeet, nuuska, sähkösavuke) ja rahapeleihin liittyviä näkemyksiä ja mielipiteitä päihdehaittojen vähentämisen keinoista.
Haluamme tietää millaiset asiat olisivat asukkaiden mielestä kaikkein tärkeimpiä toiminnan kohteita, ja millaisia keinoja pidetään hyvinä. Kyselyn avulla pyrimme parantamaan ehkäisevän päihdetyön suunnittelua ja tekemistä Päijät-Hämeen, Iitin, Myrskylän ja Pukkilan kunnissa.
Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaaminen on luottamuksellista, yksittäisten vastaajien vastaukset eivät ole tunnistettavissa. Jokainen näkemys ja idea on arvokas työmme kehittämisessä. Vastaavanlaisia kyselyjä toteutetaan muillakin paikkakunnilla Suomessa, ja ehkäisevää päihdetyötä tekevien kehittämisverkosto voi verrata eri alueilla esiin tulevia näkemyksiä.
Tiedon keruusta vastaa asuinkuntasi ja käsittelystä vastaa ehkäisevän työn seutukoordinaattori Susanna Leimio.
Kyselyyn pääset vastaamaan tästä.
Paperisen kyselyn voi täyttää Kärkölän kirjastossa sen aukioloaikoina.