Valitse sivu

Etelä-Päijät-Häme

pyöräilijätEtelä-Päijät-Hämeen turvallisen ja viisaan liikkumisen suunnitelma on valmistunut. Suunnitelman laatimiseen ovat osallistuneet Uudenmaan ELY-keskuksen sekä Hollolan kunnan, Kärkölän kunnan ja Orimattilan kaupungin lisäksi Hämeen poliisilaitos ja Liikenneturva. Suunnitelmakonsulttina työssä toimi Ramboll Finland Oy. Suunnitelmatyö käynnistyi helmikuussa 2018.

Suunnitelman tavoitteena on edistää turvallista, vastuullista ja ympäristöystävällistä liikkumista Etelä-Päijät-Hämeessä. Suunnittelualueen kunnat ovat asettaneet yhdessä liikenneturvallisuustyön pitkän aikavälin vision, joka pohjautuu valtakunnalliseen nollavisioon. Etelä-Päijät-Hämeessä vedotaan jokaiseen liikkujaan: “Minä ja sinä olemme vastuussa turvallisesta liikkumisesta ja välitämme myös muista. Kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä.”

Asenteisiin ja liikennekäyttäytymiseen vaikuttamiseksi on laadittu toimintasuunnitelmat, jotka kattavat kaikki kuntalaiset vauvasta vaariin. Toimintasuunnitelmissa on esitetty keinoja erityisesti kävelyn ja pyöräilyn lisäämiseksi kaikissa ikäryhmissä, nuorten turvallisen liikkumisen edistämiseksi sekä ikäihmisten omaehtoisen ja turvallisen liikkumisen lisäämiseksi. Toimenpiteet vaihtelevat henkilöstön koulutuksesta ja koulujen tapahtumista kaikille kuntalaisille suunnattuihin tempauksiin ja tiedotukseen.

Liikenneympäristön parantamistoimenpiteitä on esitetty useisiin kohteisiin. Ehdotetut toimet ovat pääasiassa pieniä ja kustannustehokkaita toimenpiteitä, joita on mahdollista toteuttaa lähivuosien aikana. Tällaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi näkemiä haittaavan kasvillisuuden raivaus, suojatiemerkkien varustaminen heijastinvarsilla ja nopeusrajoitusten alentaminen turvattomiksi koetuissa paikoissa. Osa toimenpiteistä on jo toteutettu suunnitelmatyön aikana. Suunnitelmaan on koottu myös vaativampia kohteita, joiden toteuttaminen etenee erillisten suunnitteluprosessien kautta.

Esite

Lisätietoja suunnitelmasta kunnassamme antavat:

Pertti Sallila, kunnaninsinööri, 044 770 2225, pertti.sallila(a)karkola.fi
Jukka Koponen, kiinteistöpäällikkö, 044 770 2227, jukka.koponen(a)karkola.fi