Kärkölän Yhtenäiskoulu

Opintien toimipisteen korjaukset

opintieOpintien toimipisteessä on suoritettu korjauksia syksystä 2018 alkaen. Korjaukset alkoivat 2-3 tilan korjauksilla kerrallaan koulun ollessa toiminnassa. Kesällä 2019 korjattiin jäljelle jääneet tilat, joita olivat mm. C-osan tilat, A-osan henkilökunnan tilat sekä B-osan aula ja musiikkiluokka.

Kesän korjaukset saatiin valmiiksi ennen lukuvuoden alkua. Kaikissa tiloissa korjaustyöt valmistuivat suunnitelmien mukaisesti. Käytännössä tutkimuksissa todetut sisäilman laatua heikentävät tekijät on poistettu tai niiden vaikutukset sisäilman laatuun estetty tiivistystoimin ja kapseloinnein. Koulussa tehdään syksyn 2019 aikana vielä viimeistelytöitä sekä mahdollisia laadunvarmistusmittauksia.

Rakennuksen ilmanvaihto on tällä hetkellä tarkemmassa tarkastelussa, sillä viikolla 34 yhdessä opetustilassa oli rikkoutunut ilmanvaihtoa säätelevä mittari. Ilmanvaihto on keskeinen tekijä onnistuneen lopputuloksen aikaansaamiseksi ja siksi järjestelmän toimivuutta seurataan.

Korjausten vaikutuksia tullaan seuraamaan ainakin syksyn 2019 ajan. Tarkemmin tilanteen seurannasta sovitaan yhteistyössä terveydensuojelun kanssa sisäilmatyöryhmän palavereissa.

Lisätiedot: Anneli Luostarinen, rehtori, 044 770 2134, anneli.luostarinen(a)karkola.fi

Muokattu
06.09.2019