Kunnanhallituksen kokous 10.6.

tiivistelmä päätöksistä

allekirjoitusSeuraavassa uuden kunnanhallituksen ensimmäisen kokouksen päätöksiä.

  • Kunnanhallitus esittää Päijät-Hämeen liiton perussopimukseen esitettyjä teknisiä muutoksia hyväksyttäväksi, mutta esittää myös maakuntavaltuuston ja maakuntahallituksen edustajien valintaan mallia, jossa kunta saisi itse päättää edustajansa.
  • SDP:n aloitteen osalta senioriohjaajan työnkuvan laajentamisesta päätettiin teettää selvitys
  • Issakaisen aloite suojateiden huomioivaloista siirrettiin teknisen lautakunnan käsiteltäväksi
  • Rehtoriksi valittiin Anneli Luostarinen
  • Kunnanvaltuuston kokouksen 27.5.2019 päätökset päätettiin panna täytäntöön lukuun ottamatta pykälää hallituksen valinnasta.

Päätettiin kunnanhallituksen edustajat lautakuntiin seuraavasti:

  • Sivistys- ja hyvinvointilautakunta: Tuomaila, varalla Kinnari
  • Tekninen lautakunta: Karjalainen, varalla Salminen
  • Ympäristölautakunta: Raininko, varalla Salonen
  • Joukkoliikennelautakunta: Suokas, varalla Kari
  • Jätelautakunta: Kari, varalla Suokas

Keskusteltiin

  • Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän osavuosikatsauksesta ja todettiin, että on tarpeellista selvittää syyt uhkaavaan kustannusnousuun ja valmistella toimenpiteitä kustannusnousujen hallitsemiseksi
  • vuoden 2020 talousarviovalmistelusta. Lähtökohdat talousarvion osalta ovat edelleen heikentyneet.

Tiedoksi merkittiin

  • saapuneet kirjeet
  • päätöspöytäkirjat
  • pormestarin ajankohtaiset asiat
Markku Koskinen
Muokattu
11.06.2019