Kärkölässä oma senioriohjaaja

3.9. lähtien

Saija KelahaaraKärkölän kunnan senioriohjaajana on syyskuun alussa aloittanut Saija Kelahaara. Saija on työskennellyt ikäihmisten parissa yli 20 vuotta lähihoitajana sekä vastaavana hoitajana. Tällä hetkellä hän suorittaa geronomiopintoja työn ohessa. Saija kokee kaiken ennalta oppimansa kerryttäneen hänen ammatillista vahvuuttaan vanhustyössä ja näitä taitoja hän voi nyt hyödyntää kehittäessään Kärkölään uutta toimintamallia ikääntyvän väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi.

Senioriohjaajan työnkuva on tällä hetkellä hyvin avoin ja alkuvaiheen tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa ikäihmisten toiveiden mukaisesti erilaista ennaltaehkäisevää ja voimaannuttavaa toimintaa, edistää kotona asuvien ikäihmisten turvallisuutta ja varmistaa palvelujen oikeellisuus. Ikäihmisten kanssa tehtävän yhteistyön lisäksi Saija näkee toiminnan kehittämisen kannalta tärkeänä luoda hyvät verkostot paikallisiin yhdistyksiin ja yhteisöihin. Kehittämisideoita ja toiveita voi lähettää myös palautelomakkeen kautta.

Saija Kelahaara
044 770 2232
saija.kelahaara(a)karkola.fi

Muokattu
04.09.2018