Päijät-Hämeen esi- ja perusopetuksessa toimii osaava opetushenkilöstö

ja lapsilla on turvalliset oppimisympäristöt

koululaisetPäijät-Hämeen kunnat toteuttivat yhdessä tammi-helmikuun vaihteessa esi- ja perusopetuksen arviointikyselyn. Arviointikyselyyn vastasi 24 263 henkilöä, joista 1 702 oli opetushenkilöstöä, 4 551 huoltajaa ja 18 010 oppilasta.

Saatujen tulosten mukaan koko maakunnan esi- ja perusopetuksen keskeisin vahvuus on osaava, ammattitaitoinen ja luotettava henkilöstö. Sekä oppilaat että heidän huoltajansa kokivat, että eskarissa ja koulussa opitaan oikeita ja tärkeitä asioita. Eskarilaisten mielestä aikuiset ovat ystävällisiä, auttavat tarvittaessa ja oppiminen on mukavaa. Maakunnan koulut ja esiopetusta toteuttavat päiväkodit koetaan myös turvallisiksi paikoiksi.

Parannettavaa löytyy kaikkien vastaajaryhmien mielestä erityisesti osallisuuden tunteen vahvistamisessa. Niin opettajat, huoltajat kuin oppilaatkin haluavat olla nykyistä enemmän vaikuttamassa itseään koskeviin asioihin koulutyön kehittämisessä. Vastaajat kaipaavat erityisesti yhteisten pelisääntöjen noudattamista, mikä osaltaan lisäisi omakohtaista sitoutumista koulujen toimintaan ja tavoitteisiin. Opetushenkilöstö kaipaa panostamista työhyvinvointiin toimintaympäristön alati muuttuvissa tilanteissa.

Perinteisellä kouluarvosanalla mitattuna eri vastaajaryhmät antoivat koulujen toiminnalle arvosanaksi 8+.

Arviointikysymykset pohjautuivat Opetus- ja kulttuuriministeriön suositukseen perusopetuksen laatukriteereistä. Arvioinnin kohteena olivat muun muassa esi- ja perusopetuksen johtaminen, opetussuunnitelman toteuttaminen, opetus ja opetusjärjestelyt, osallisuus ja vaikuttaminen, oppimisympäristö ja turvallisuus, yhteistyö ja oppimisen tukeminen.

Päijät-Hämeen kunnat (Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä) ovat yhdessä tehneet esi- ja perusopetuksen arviointiyhteistyötä vuodesta 2006 alkaen. Kehittämistä suuntaavia arviointikyselyjä toteutetaan kahden vuoden välein.

Jokainen kyselyssä mukana ollut Päijät-Hämeen kunta on saanut sekä kuntakohtaisen että yksikkökohtaiset arviointituloksensa. Jokaisen yksittäisen kunnan sivistyspalveluista vastaava viranhaltija vastaa oman kuntansa tulosten julkaisemisesta.

Lisätietoja:
Lahden kaupunki
Seudullisen arvioinnin kehittämisryhmän
puheenjohtaja, rehtori Tuula Herkepeus puh. 050 518 0133
kehittämispäällikkö Anjariitta Carlson puh. 050 398 5751

Tiedote. Julkaistu: 17.05.2018, 15:49, Lahden kaupunki

Muokattu
23.05.2018