Ympäristöluvat, maa-ainesluvat ja -ilmoitukset

Ympäristöluvat
Ympäristönsuojelulaissa (527/2014) määrätään niistä ympäristölle pilaantumisen varaa aiheuttavista toiminnoista, joille edellytetään ympäristölupa. Kärkölässä ympäristölupaa haetaan toiminnan luonteesta ja laajuudesta riippuen joko Kärkölän ympäristölautakunnalta tai Etelä-Suomen aluehallintovirastolta (AVI).

Kunnassa ympäristönsuojelulain mukaisen asian käsittelystä peritään kunnan ympäristösuojeluviranomaisen taksan (pdf) mukainen maksu. Valtion lupaviranomaisella on oma taksa.

Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) hoitaa mm. Etelä-Suomen aluehallintoviraston myöntämien vesilain ja ympäristönsuojelulain mukaisten lupien valvonnan.

Maa-ainesluvat
Maa-ainesten ottamista sääntelee maa-aineslaki (555/1981). Maa-ainesten ottamiseen on oltava kunnan lupaviranomaisen myöntämä lupa. Lakia sovelletaan kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen pois kuljetettavaksi, paikalla varastoitavaksi tai jalostettavaksi.  Maa-aineslakia sovelletaan siten kaikkien maa- ja kallioperän ainesten ja niiden sekoitusten ottamiseen turvetta lukuun ottamatta.

Laki ei koske:

  • kaivoslakiin perustuvaa ainestenottamista,
  • rakentamisen yhteydessä irrotettujen ainesten ottamista ja hyväksikäyttöä, kun siihen on viranomaisen lupa tai hyväksymä suunnitelma,
  • ainesten ottamista vesialueella silloin, kun siihen vesilain mukaan on oltava ympäristölupaviraston lupa.

Kärkölän kunnassa maa-aineslain mukaisena lupa- ja valvontaviranomaisena toimii kunnan ympäristönsuojeluviranomainen, joka on ympäristölautakunta. Lupahakemus liitteineen on tehtävä kahtena kappaleena ja siihen liittyvä ottamissuunnitelma neljänä kappaleena. Toivottavaa on, että paperiversion sijasta lupahakemuslomake toimitetaan lupaviranomaiselle sähköisessä muodossa. Lupahakemuslomake on saatavissa kunnasta tai se on tulostettavissa ja tallennettavissa osoitteesta www.suomi.fi ja kirjaamalla hakukenttään Lupahakemus maa-ainesten ottamiseen.

Maa-ainesasioiden käsittelystä peritään maa-ainestaksan mukainen maksu (Maa-ainestaksa 1.7.2016 alkaen, pdf).

Kotitarveotto
Maa-ainesten ottaminen omaan tavanomaiseen kotitarvekäyttöön, joka liittyy asumiseen tai maa- ja metsätalouteen, ei edellytä maa-aineslain mukaista lupaa. Kotitarveottoa on esimerkiksi maa-ainesten ottaminen rakennustoimintaan, salaojitukseen tai tilusteiden parantamiseen. Kotitarveottoa on siis ainesten ottaminen omalta maalta omaan tavanomaiseen käyttöön. Vähäinenkään ainesten ottaminen myytäväksi esimerkiksi naapurille tai tiekunnalle ei ole mahdollista ilman lupaa.

Ottamisesta ilmoittaminen
Maa-ainesten ottamisluvan haltijan tulee vuosittain viimeistään tammikuun 31 päivänä ilmoittaa lupaviranomaiselle otetun aineksen määrä ja laatu. Luvan haltijan tulisi täyttää ja lähettää ottoilmoituslomake, mikäli mahdollista aina sähköisesti. Ilmoitus tehdään Maa-ainestenotto-ilmoituslomakkeella, joka on löydettävissä osoitteesta www.suomi.fi ja kirjaamalla hakukenttään YM012. Mikäli sähköinen ilmoittaminen ei ole mahdollista, ilmoitus on tehtävä kunnan valvontaviranomaiselta saatavalla paperimuotoisella lomakkeella.

Kotitarveotosta
ottajan tulee ilmoittaa valvontaviranomaiselle ottamispaikan sijainti ja arvioitu laajuus silloin, kun ottamisalueesta on otettu tai on tarkoitus ottaa enemmän kuin 500 kiintokuutiometriä maa-aineksia.  Ilmoitus tehdään uudestaan, kun edellisen ilmoituksen määrä ylittyy 500 kiintokuutiometrillä.  Ilmoitus kotitarveotosta tulisi tehdä sähköisesti Kotitarveoton ilmoituslomakkeella, joka on löydettävissä osoitteesta www.suomi.fi ja kirjaamalla hakukenttään YM014. Mikäli sähköinen ilmoittaminen ei ole mahdollista, ilmoitus on tehtävä kunnan valvontaviranomaiselta saatavalla paperimuotoisella lomakkeella.

Ohjeita ja lomakkeita >>

Aluehallintovirasto